On hämmentävää katsella television dokumentteja Aasiasta, Afrikasta ja Etelä-Amerikasta, ja nähdä näissä maissa elävien ihmisten kamppailua arjessa. Kaikilla ei ole edes puhdasta vettä, ei ruokaa, eikä mahdollisuutta koulutukseen. Vielä hämmentävää on nähdä samankaltainen tilanne USA:ssa, missä pitäisi kaikilla olla mahdollisuus edes jonkintasoiseen peruselämään.

Tätä todellisuutta vastaan voi olla vaikeata suhtautua oikealla tavalla meidän arkeemme. Me voimme woltata kotiin käytännössä mitä vain, eli meidän ei tarvitse poistua välttämättä kotoamme enää lainkaan. Tai kun näemme yhä useammassa kaupungissa ruokarobottien kuljettavana entistä enemmän ruokaa koteihin – tämä on meidän arkeamme. Tähän samaan arkeen kuuluu myös se tosiasia, että kolikkopelit, joita suomalaiset pelasivat todella paljon kaupoissa ja kioskeissa, ovat nyt siirtyneet netin ihmeelliseen maailmaan.

Kiire vs todellisuus

Suomalaiset ovat tulleet tavallaan laiskoiksi, vaikka samalla monet ovat hankkineet lisää harrastuksia ja tekemistä – ollakseen koko ajan kiireessä. Tähän nykypäivään ja nykyolettamukseen kuuluu, että meillä pitää olla koko ajan kiire – vaikka todellisuudessa emme olisikaan kiireisiä.

Tosiasiassa suomalaisten työajat ovat jo vuosia lyhentyneet. Tämä on tarkoittanut yksinkertaisesti sitä, että vapaa-aikaa on tullut lisää. Samalla myös erilaiset meihin itseemme kohdistuneet palvelut, kuten liikunta- ja hyvinvointipalvelut ovat lisääntyneet. Tämä lisääntyminen on helppoa todeta lähtemällä käymään oman kaupungin tai kunnan keskustassa: varsinaiset osto- ja myyntiliikkeet ovat vähentyneet, ja tilalle on tullut erilaisia palveluliikkeitä, jotka keskittyvät meidän palvelemiseemme nimenomaan hyvinvoinnin ja liikunnan palveluissa.  Nämä palvelut tuntuvatkin olevan joillekin ainoa paikka, missä voi ”kiireessä” pysähtyä.

Jos ei muuten, niin luomme kiireen tunnun ottamalla itsellemme uusia tee-se-itse projekteja, joiden tarkoituksena voi olla oman itsensä kehittäminen, tai jopa omien kavereiden silmissä oman aseman kohottaminen – jokainen omalla tyylillään.

Arjen perustarpeet

Vielä muutamia vuosia sitten meidänkin yhteiskuntamme oli tyyliltään ”yhdessä tehdään yhteistä tulevaisuutta”. Tämä ajattelumalli ajoi niin yhteiskunnan tekemisiä, kuin myös yritysten, oppilaitosta ja yksilöiden tekemistä. Se pohjana oli sota-ajan jälkeiset jälleenrakentamisen vuodet, jolloin meidän oli kansana pakko yhdessä rakentaa uusi, nykyaikainen Suomi.

Suomi tuli rakennettua, mutta nyt kun olisi aika tukea sen rakenteita ja vahvistaa pohjaa, on tämä yhdessä tekemisen ilmapiiri muuttunut. Näin 2020-luvulla sen tilalle on tullut ”minä itse”-ajattelu, mihin myös edellä mainitut lisääntyneet uudet hyvinvointi- ja liikuntapalvelut kuuluvat. Samoin palveluihin kuuluvat myös laajat pelivalikoimat internetin ja mobiilimaailmojen valikoimissa, jotka laajentuvat vuosi vuodelta tarjoten jatkuvasti jotain tekemistä kaiken ikäisille – ajasta ja paikasta riippumattomasti.

Minä itse-ajattelu käyttää hyväkseen myös wolttaamista, ruokarobotteja, netin kiinakauppoja ja kaikkea, mikä helpottaisi ja nopeuttaisi arjen perusrutiineja – luonnollisesti tämä ei koska jokaista suomalaista, mutta on yleistyvä trendi varsinkin kaikissa kasvukeskuksissa. Pohjoisessa ja maaseudulla voi vielä löytyä oikeasti alueita, missä ei ole aina niin tarkkaa tapahtuuko asiat tänään vai huomenna. Itseasiassa tämä ero kaupunkien ja maaseudun välillä on samantyylinen ympäri maapallomme. Kaupungeissa on aina kiire, ja maaseudulla eletään rauhallisemmin.

Yhteiskunnallisen kehityksen tuotua arkemme sellaiselle tasolle, että enää ei ole kysymys onko meillä ruokaa tai vaatteita, vaan minkämerkkisiä vaatteita ja minkämaalaista ruokaa, niin olemme jo sellaisella tasolla, mikä mahdollistaa laiskuuden yhteiskunnallisiin asioihin. Tämä näkyy nyt ympäri Suomen kunta- ja aluevaaleissa – ei löydy kiinnostuneita ja innostuneita kuntalaisia nousemaan kuntalaisten valtuutetuiksi kunnan päätäntäelimiin. Tämä on itseasiassa Suomessa nyt ja tulevaisuudessa iso ongelma: 18-40 vuotiaiden joukosta on vaikea löytää päätöksenteosta ja politiikasta kiinnostuneita henkilöitä. Tämä suuntaus voi johtaa samaan tilanteeseen mikä on USA:ssa, vai oletko katsonut minkäikäisiä siellä olevat senaattorit monesti ovat?

Minä itse- ajattelu

Verkkokauppa tuli arkeemme jo yli 20 vuotta sitten, mutta vasta viimeiset vuodet ovat aikaan saaneet uuden todellisuuden: kivijalkaliikkeen perustaminen vaatteita, päivittäistavaraa ja muita pienempiä tuotteita varten alkaa olla kannattamatonta. Meidät on opetettu ostamaan ja tilaamaan verkkokaupoista. Silloin kuin verkkokauppojen tekniikka tuli mahdolliseksi, suomalaiset IT-asiantuntija ja yrittäjäjärjestöt sekä valtio iloitsivat, että nyt suomalaiset voivat lähteä valloittamaan maailman – mehän osasimme tekniikan.

Valitettavasti vain pelkkä tekniikka ei riittänyt. Siksi ruotsalaisilla on IKEA, norjalaisilla vaikka mitä, ja suomalaisilla halpuuttaminen ja bonukset. Verkkokauppojen tulo nimittäin avasi Suomen varsin kiinniolleet ovat kansainväliselle kaupalle ja näiden vuosien aikana se on johtanut siihen, että suomalaiset tilaavat TODELLA paljon tuotteita Kiinasta ja muualta maailmasta, vain sen vuoksi että verkosta ostaminen on edullisempaa.

Myös viihde on minä-keskittynyt. Vuosia sitten kun oli vielä televisio ykkönen ja lähetykset lineaarisia kalenteriin sidottuja, vaihtoehtoina olivat vain pelikoneet kotona ja videot – elokuvateatterit ja pelisalien ja kauppojen pelikoneet – enää ei ole näin. Nykyaikana television katselu on siirtynyt erilaisiin suoratoistopalveluihin ja ihmiset katselevat ohjelmat silloin kun haluavat, ja siellä missä haluavat. Samoiten pelaaminen on siirtynyt pääosin nettiin ja mobiiliin ja siitäkin on tullut aika- ja paikkariippumatonta – kaikki pyörii meidän omien halujen ja tahtotilamme kautta.

Mietitään tuota pelaamistakin. Ennen saatoimme kokoontua kavereiden kanssa peli-iltoihin, joissa pelattiin lautapelejä, d&d pelejä, korttipelejä, mutta nykyään istahdamme tietokoneen äärelle ja otamme esimerkiksi Twitch- kanavalla yhteyttä kavereihimme, tai Discordissa yms. Todella iso osa yhteydenpidosta on siirtynyt henkilökohtaiselta tasolta digitasolle. Toisaalta tämä on myös laajentanut kontaktiverkostoa kansainväliseksi, mutta jos itselläsikin on kontakteja pelien tai muiden harrasteiden kautta muualla maailmassa, voitko olla varma, että tiedät, kenen kanssa oikeasti keskustelet?

Pelienkin maailma on laajentunut ja monipuolistunut niin monipuoliseksi, että tarjolla on kaikille jotain, ja nykymaailmassa voit olla jopa pelaamisen ammattilainen – eikä vain pokerissa tai bridgessä, vaan kymmenissä e-urheilulajeissa, joita pelataan niin tietokoneella kuin älypuhelimilla – puhumattakaan sitten uusien nettikasinoiden tarjoamista jackpot voitoista, jotka voivat olla lottovoittojen kaltaisia miljoonavoittoja.

Hyvinvointi ja minä-itse

Kun nyt sitten kaikki on mahdollista tehdä pitkälti juuri silloin kuin haluamme, on työkin muuttunut monella samanlaiseksi. Me teemme etätöitä, ja haluamme tehdä töitä silloin kuin haluamme ja jaksamme, mutta haluamme siitä enemmän palkkaa kuin silloin ollessamme työpaikalla arkisin kello 9-16.

Etätyöt ja arjen digitaalisuus ovat myös vääristäneet ymmärrystämme maailman oikeasti toiminnasta, yhteiskuntamme perusteista, ja siitä, että emme voi olla välittämättä siitä, mitä ympärillämme tapahtuu.

Oma hyvinvointimme perustuu tietoon, siitä mitä meidän tulisi tehdä. Me tiedämme, miten meidän tulisi syödä, liikkua ja nukkua. Me tiedämme, miten meidän tulisi rakentaa arkemme – mutta koska kokonaisuus ei ole enää yhdessä tekemistä, jossain vaiheessa asiat vain eivät ole enää synkassa ja siksi menemme entistä enemmän digitaalisiin välineisiin, palveluihin ja maailmoihin – siellä voimme ummistaa silmämme todellisuudelta, ja viihtyä viihteen ja digitaalisen hyvinvoinnin keskellä.