Ensimmäiset peliautomaatit saapuivat Suomeen 1900-luvun alkupuolella kieltolain kumoamisen jälkimainingeissa. Vuosikymmenten ajan rahapelaaminen keskittyi peliautomaattien ääreen, jotka olivat tuttu näky ruokakaupoissa, kuppiloissa ja pelisaleissa.
Netin myötä rahapelaamiseen tuli kuitenkin iso muutos, kun pelaajat siirtyivät peliautomaateilta nettiin. Pelaamisen kehitys on ollut kiivasta viimeisen parin vuosikymmenen aikana, ja nettipelaamisesta on tullut monipuolisempaa ja turvallisempaa. Miten muutos on vaikuttanut suomalaisten pelaamiseen ja miltä tulevaisuus näyttää?
Peliautomaattien ääreltä nettiin
Suomalaiset ovat olleet aina innokkaita pelaajia, ja termi lottokansa kuvaa hyvin rahapelaamisen suosiota. Loton lisäksi suosittuihin peleihin kuuluvat vedonlyönti, raaputusarvat ja kolikkopelit, joita pelattiin aiemmin fyysisten peliautomaattien ääressä.
Pelaaminen koki kuitenkin suuren muutoksen sen jälkeen, kun netistä tuli osa arkipäivää. Ensimmäiset nettikasinot ilmestyivät 1990-luvun loppupuolella, ja suomalaiset löysivät nopeasti niiden pariin.
Vaikka rahapelien järjestäminen on Suomessa tiukkaan säädeltyä, ei pelaajia kohtaan ole asetettu rajoituksia. Nettipelaaminen on täysin sallittua, ja jokainen voi valita itselleen sopivimmat pelisivustot netin laajasta tarjonnasta.
Sen myötä peliautomaattien suosio on laskenut, ja samalla niiden määrä on vähentynyt monessa paikkaan. Tilalle on tullut monipuolinen pelaaminen netissä, joka onnistuu tutuilla maksutavoilla.
Suosittuja ovat esimerkiksi luottokortti kasinot, joilla voi tehdä talletuksia suoraan omalta maksukortilta. Valikoimissa on vähintään yleisimmät maksukortit Mastercard ja Visa, joista toinen löytyy jokaisen lompakosta. Korttien rinnalla hyväksytään verkkopankkipohjaisia maksutapoja, nettilompakoita ja erilaisia mobiilimaksutapoja.
Monipuolisuus takaa sen, että jokainen löytää itselleen sopivan tavan pelata. Niiden kautta kolikkopelit löytyvät suoraan omasta laitteesta, eikä pelaaminen enää edellytä reissua huoltoasemalle tai lähikauppaan.
Mobiilipelaaminen yhä suositumpaa
Nettikasinoiden yleistymisen jälkeen suurin muutos on koettu pelaamisen välineissä. Mobiilipelaaminen on tullut myös nettikasinoille, ja tietokonetta useammin pelaamisen välineenä on oma kännykkä tai muu mobiililaite.
Muutos näkyy myös nettikasinoiden sivuissa, joista kaikki tehdään istumaan mobiiliin. Sovelluksista on siirrytty suoraan selaimessa toimiviin mobiilioptimoituihin sivuihin, joilla voi pelata sujuvasti myös pienemmällä ruudulla missä vain.
Myös pelien valmistajat ovat olleet omalta osaltaan edesauttamassa muutosta. Mobiilipelaamisen potentiaali huomattiin jo varhain, ja pelit alettiin valmistamaan mobiili edellä. Sen myötä mobiiliin sopivien pelien valikoima on kasvanut vuosien varrella tuhansiin.
Pelaaminen mobiilissa ei rajoitu pelkästään kolikkopeleihin, vaan myös kaikki muut nettikasinoiden pelit toimivat mobiilissa. Sen ansiosta on mahdollista istua livekasinon pelipöytään tai suunnata game show -pelin studioon oman kännykän välityksellä.
Kryptovaluutta tullut perinteisen maksamisen rinnalle
Ensimmäinen bitcoin louhittiin vuonna 2009, ja sen jälkeen erilaisista virtuaalivaluutoista on tullut suosittuja sijoituskohteita. Osa on myös vakiintunut käyttöön, ja kryptovaluuttaa voi käyttää erilaisten tuotteiden ja palveluiden ostoon.
Kryptot ovat tulleet myös osaksi netin rahapelaamista, ja kryptokasinot mahdollistavat pelaamisen yleisimmillä virtuaalivaluutoilla. Näiden joukossa on useimmiten Bitcoin, Dogecoin, Tether, Ethereum, Bitcoin Cash ja Litecoin, mutta jokainen kryptocasino päättää hyväksymänsä valuutat itse.
Maksutapaa lukuun ottamatta kryptokasino toimii samalla tavoin kuin muut kasinot. Pelivalikoima on monipuolinen, casinobonukset kasvattavat omaa talletusta ja pelaaminen onnistuu kaikilla laitteilla. Erona on ainoastaan valuutta, joka on krypto perinteisten eurojen sijaan.
Pikakasinot tarjonneet uuden tavan pelata
Nettikasinot ovat rahaa käsitteleviä laitoksia, ja siksi myös niitä koskee rahanpesun ehkäisyyn tähtäävät lakipykälät. Tärkein niistä on asiakkaiden tunteminen, jolla tarkoitetaan henkilöllisyyden ja pelaamiseen käytettyjen varojen alkuperän selvittämistä.
Lakien asettamien vaatimusten takia nettikasinoille tulee ensin rekisteröityä ja vielä myöhemmin varmentaa henkilöllisyys. Varmennus tehdään lähettämällä kasinolle kopioita tietyistä dokumenteista, jotka kasino puolestaan tarkistaa käsin. Kaikki tämä vie aikaa ja vaatii myös pelaajan osalta vaivannäköä.
Myöhemmin rinnalle on tullut sujuvampi tapa pelata, jota hyödyntävät pelisivustot tunnetaan Pay N Play kasinoina tai pikakasinoina. Siinä tunnistautuminen hoidetaan heti pelaamisen aluksi sähköisesti pankkitunnuksilla, mikä säästää dokumenttien lähettämiseltä.
Sujuvuus onkin nostanut pikakasinot suomalaisten pelaajien suosikeiksi. Samalla niiden määrä on kasvanut valtavasti, ja iso osa kasinoista toimii pikana tai vähintään hybridinä hyödyntäen useampia maksutapoja.
Lisenssit takaavat turvallisen pelaamisen
Nettipelaamisen alkupäivinä myös säätely oli vähäistä, mikä vaikeutti luotettavien pelisivustojen erottamista turvallisista. Myös tähän on tullut muutos, ja lähes jokainen nettikasino toimii turvallisen lisenssin turvin.
Samalla myös pelaajat ovat oppineet vaatimaan lisenssiä, ja pelaaminen keskitetään tunnetuilla ja turvallisilla lisensseillä toimiville sivustoille. Näistä Viron ja Maltan kasinoita suositaan verovapauden takia, kun taas Curacaon lisenssillä toimivien kasinoiden valikoimiin kuuluu enemmän bonuksia.
Tulevaisuudessa valikoimiin voi tulla myös Suomen oma lisenssi, jonka myötä turvalliset nettikasinot lisääntyvät entisestään.